miettimisen aiheita

Olen miettinyt että kun ketä oikeasti ymärtää ja haluaa tukea niitä joilla on erityislapsi/lapsia, kuinka moni oikeesti ymmärtää että erityislapset ei voi käytökselleen mitään eikä ole tahallaan häijy..

Kuitenkin päävastuu on äidillä vaikka isätkin auttaa niin onko niidean auttamin todellisen halun vai "pakollista" auttamista entä lähteekö se auttamin auttajista itsestään vai pitääkö pyytää..

No on niitäkin ketkä hyvästä tahdosta ja halusta auttaa, mutta olen törmännyt sellaisiin tilanteisiin että koitetaan hienosti sanoa että voisko pienemmät jäädä pois jostain esim. juhlista niin saisi aikuiset rauhassa vaan istua ja nauttia. kyllä luulisi että isoimmat lapset osaa käyttäytyä hyvin..

Niin siinä tulee väkisinkin sellainen olo että ne jotka sanoo noin niin ei tiedä tarpeeksi diagnoosista tai häpeekö ne sitä että vieraat ei tiedä että lapsi on erityislapsi???

Eikö sitä olla voitu kertoa tai haluttu kertoa, onko se pelkoa, häpeää vai molempia..


Pistä miettimään että eikö asioita ole hyväksytty vai mistä johtuu tuomoinen käytös...

Onko se väärin että itse ajattelee että jos ei voi joihinkin mennä kaikki niin pitäiskö olla menemättä, onhan sellaisia tilanteita että lapset on hoidossa ja voi mennä yksin ja saa välillä nauttia olostaan..

Entä pitääkö sitä väsyä, suuttua, ja avautua kunnolla ennenkuin tajutaan että miten asiat on. Itse yleensä sanon suoraan miten asiat on ja varmasti olen  loukannut joitain sanomisilla.

Ärsyttää sellainen kuin jotkut sanoo:" että mene yksin lastenkanssa jonnekkin kyllä se on helppoa ja pärjäät, sulla on helppoa kun olet kotona ja saat vielä tukia rahaa.."

No joo on se helppo sanoa kun ei teidä millaista se arki on ja samaiset henkilöt voi "valittaa" (kahden lapsen äiti)  mä en jaksa kun on tarvinnu valvoa pari yötä ja kun lapsi on kiukutellut päivän.. (jokainen tietty jaksaa erillä tavalla)

Siloin tekis mieli sanoa no kuule mä valvon joka päivä ja herään 4-6 välillä ja meillä on kiukkua välillä kuukausi putkeen enkä ole pytynyt nukkumaan kun 3-4H yö unet ja silti pitää jaksaa..  Ja pitää olla valmiin aina menemään väliin ja seurata jokainen liike että mitä tulee seuraavaksi..

Onneksi on niitäkin jotaka oikeesti ymmärtää, tukee ja auttaa niin jaksaa eteenpäin välillä paremmin välillä huonommin mutta joka päivä eteenpäin mennään..

Niille olen sanonut ihanat kiitokse ja kuinka tärkeitä he ovat jotaka sen on ansainneet..

näitä asioita tulee mietittyä välillä että mitkä on niitä oikeesti tärkeitä ja ihania ihmisiä mun elämässä kenelle voi kertoa ne "arimmatkin" asiat eikä tarvitse miettiä että ymmärtääkö se nyt oikeesti mitä tarkoitan eikä ajattele että toi on ihan pimahtanut.

Hyvää viikonloppua kaikille.

-Riitta-