torstai 27. kesäkuuta 2013

Korkeasaaressa käyty, matka oli ihana mutta haasteellinen linja-autossa istuttiin nätisti mutta kun pysähdyttiin ja käytiin vessassa niin silloin Leeville iski raivari.
Oli sitten ihana olla ABC:llä kun leevi huusi,löi,potki ja puri oli pakko pitääkiinni ettei satuta itseään, vaikka saikin katseista  niin koitti olla välittämättä niistä. kun leevi oli hiuka rauhoittunut niin saatiin kannettua hänet linja-autolle siellä sitte lopulta rauhottui kun matka jatkui.  Kovasti katseli maisemia ja sanoi:"kivaa linja-autossa korkeasaareen." kovasti odotti sinne pääsyä, loppu matka meni hyvin ja perille päästyämme meni hetken hyvin kunnes lähdettiin kiertelemään.
Aina kun pysähdyttiin eläimiä katsomaan niin alkoi huuto  ja lyöminen, koska pysähdyttiin lukuun ottamatta karhuja ja kilpikonnia katsellessa niistä Leevi tykkäsi.










Rauhallinen hetki oli myös ruoka tauko kun hiukan juoksentelivat ruokailun lomassa ja välillä leikkivät leikki paikssa sen mitä kuumuudelta jaksoivat.  Kohokohta oli se että saivat pehmolelut kaupasta mukaan, jotka ovat tärkeitä nukkuvat omat lelut kainalossa. Leevi haluaisi jopa ottaa oman tiikerinsä ulos leikkimään.
kotimatka alkoi hyvin mutta loppu matka linja-autossa oli kamala kun Leevi oli jo väsynyt ja olisi hallunnut nukkumaan omaan sänkyyn. Mutta onneksi ei tarvinnut linja-autossa miettiä muiden mielipiteitä koska olimme erityislasten retkellä mikä oli helpotus. Ettei tarvinnut alkaa kertomaan muille että "anteeksi nyt vain meidä pojalla on Autismi ja hän ei osaa kertoa että on väsynyt muulla konstilla kuin raivoamalla"  onneksi oli mukana helpotuksia esim kamera josta pystyi näyttämään kuvia. Niin leevi unohti hetkeksi väsymyksen, kyllä uni tuli kotona eikä mikään ihme kun kello oli 21.30 jaleevi menee normaalisti nukkumaan klo 19.30-20.30. Tunti vaikuttaa jo paljon, aamulla heräilee kuitenkin jo 6-7 joten väsynyt poika oli.
Kovasti puheli tänään "linja-autossa kivaa, korkeasaari". Leevi ainakin tykkäsi kovasti reissusta kovasti on kantanut tiikeriään koko päivän ja hokenut:" tiikeri söpö oi ihana" tämä päivä ollut hieman rauhallisempi kun eilinen vei voimat pojasta.
Ulkoilukin meni ilman kiukkua leikkien ja tutkien pihan ihmeitä ja autoja katesellessa välillä leevi sanoi:"ford,skooda, ruoka auto(rekka) Traktori." siinä kului nopeasti 20min kun leevi ihaili ohi meneviä autoja yms. =)
Tänään olisi jopa mielellään ollut sylissä mitä ei yleensä Leevi itse halua tulla, joten ihana ja tunteikas päivä ollut kun leevi on näyttänyt ihanaa ja herkkää puoltaan.

Hyvää ja rentouttavaa jatkoja kaikille!
-Riitta-

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Kesäloma on alkanut ja mennytkin jo kohta puolet, touhua on riittänyt hyviä päiviä ollut vaikka haastavia päiviä mahtuu myös jonkun verran ja välillä on ollut sellainen olo että lasken jo päiviä milloin koulut/päiväkoti alkaa.
onneksi on ollut ihania ilmoja että on voinut olla ulkona pihalla vietetty aikaa ja uimassa käyty koska se on todella hyvä energian purku keino ja lapset viihtyvät niin ulkona ja uimassa.






illalla nukahtavat ilman kiukkua jokainen kiltisti heti kun saan heidät sänkyyn, nytten onkin urakka kesällä kun opetellaan kuivaksi niin netta kuin leevikin.
Hyvin on alkanut ei ole pahemmin vahinkoja tullut, kunhan muistaa istuttaa leeviä säännöllisesti pytyllä ja jos tulee jotain niin sitten kova kehuminen jotta sanoisi itse että on pissa hätä.
Netta onneksi osaa sanoa jos on hätä niin se helpottaa hieman ettei tarvitse molempia "vahtia" ja istuttaa  niin tiiviisti.
Ulkona  ollaan oltu ilman vaippaa vaikka aluksi ajattelin että saadaan lähteä heti pesulle, mutta sekin on mennyt hyvin ja käynyt hyvä tuuri että  molemmat ovat pissanneet ennen ulos lähtöä niin hyvin on mennyt pari tuntia ulkona ja molemmilla pöksyt kuivina. =)
Jospa sitä syksyllä olisi jo hyvällä mallilla  ja kävisi vain muutamia vahinkoja.
Lapset odottavat kovasti reissua korkeasaareen, Ouluun ja Hankoon katsotaan miten reissut sujuvat.
Kerron kyllä reissu kuulumisset ja laittelen kuvia reissuista, hyvää kesän jatkoa teille.


-Riitta: