lauantai 11. elokuuta 2012

Sitä olisi kesä ohi ja  syky alkamassa, kesä meni hyvin touhua riitti ja suhteellisen vähän kuikkuja tullut kesän aikana.
uutta on leevi oppinut mikä on hieno asia ja esieskaria odotetaan jännityksellä että miten lähtee käytiin.

Muutenki syksy on nyt erinlainen kun yksi menee yläasteelle yksi aloittaa koulun ja leevi esieskarin, hetki menee että saa arjen sujumaan kun pitää ajatella päivät erin lailla.

Sofia menee taksilla kouluun se tuo hieman aamuihin muutosta, mutta eiköhän se äkkiä ala sujumaan.

viimeiset loma viikot on olleet haasteellisia lähinnä sofian kanssa ja leevin kuikkuihin on tullut selkä syy yleensä nykyään kiukku iskee jos on väsynyt, nälkäinen,uhmaaikana tai ei tule ymmärretyksi. se helpottaa huomattavasti kun tietää hieman että mistä ne johtuu vaikka välillä saattaa silti tulla yllättäen.

mutta siitä on hyvä lähteä kun hieman tietää että mikä voi olla kiukun aiheuttaja,  kovasti leevi yrittää tuottaa sanoja ja leikkimistä on toisten kanssa jo hieman.

Leevi on innostunut todella paljon pyöräilystä,uimisesta ja ratsastuksesta ne ovatkin hyviä energian purku keinoja ja silloin yötkin menee paremmin kun on jotai noista harrastanut päivällä.


leevi on ruvennut ottamaan hienosti katsekontaktia toisiin, välillä jopa kaipaa läheisyyttä ja silloin tulee syliin halailemaan ja silittelemään.

On hienoa nähdä miten on muutosta tullut, kaikki se kova työ mitä tehdään niin tuottaa tulosta.
saa nähdä mitä kaikkea vielä tulee oppimaan se on vaan ihanan positiivista kun oppii uutta vaikka en odota liikoja eikä parane toivoa liikoja.

Mutta hyvää syksyn odotusta kaikille!



-Riitta-