No koitan kertoa lyhyesti parin vuoden kuulumiset, elikkä aloitetaan vuodesta 2017 se oli hurja vuosi.
Leevin kanssa oli hurja vuosi sai matsata joka päivä ja kiinnipitoja oli niin kotona kuin koulussa, toisten lyömistä itsensä puremista ja puri myös minua.
Lukuvuosi 2017-2018 oli sitten taas todella hyvä, koulussa meni hyvin ja Leevi otti kehityksessä harppauksia. Hän oppilukemaan mikä on todella hieno asia, olin jo varautunut ettei opi ikinä lukemaan.
Auto matkat oli hurjia piti pysähtyä ja silloinkin kiinnipito oli paikallaan, mutta varmasti osa johtui siitä että opiskelin itse. Kävin oppisopimuksella Lähihoitaja koulun se oli välillä aika rankkaa, kun päivisin kävi töissä parina iltana koulussa illalla kun kaikki rauhoittui pääsin tekemään tehtäviä.
Yö unet jäi vähäiseksi välillä tuntui miten siitä selviää, ja miten sen jaksaa arjen pyörityksen ja haastavat päivät. No kyllä sitä itku välillä tuli ja teki mieli heittää hanskat tiskiin, mutta se palaute mitä sai auttoi jaksamaan. Ja ne näytöt kun onnistui hyvin vaikka oli välillä aivan väsynyt, se auttoi jaksamaan ja käymään koulun loppuun.
Sofian kanssa oli myös todella haasteellinen vuosi hän sai myös raivareita ja jopa onnistui pamauttamaan päällään suoraan mua nenään, silloin pyöri tähdet silmissä. Koulussa oli hirveitä raivareita ja kiinni pitoja, välillä soittiva mulle etää pitää hakea pois aina se vain ei onnistunut.
Se kulutti myös voimia kun sai "pelätä" joka päivä milloin koulusta soitetaan, että pitää hakea vaikka on erityiskoulu ja tehty lappu että pitää ja saa ottaa kiinni.
Kerran jopa soiitivat kouluun poliisit ku eivät pärjänneet (itse sanoin koska kuntoutusjaksolla sanottiin että voi soittaa) Sofia jopa sai kaupassa raivareita kun kävivät koulun kanssa jolloin lähti karkuun. Yrittäen heitellä tavaroita ja repii omia hiuksia huutaa niin paljon mitä ääntä lähtee.
Tilapäishoidossa oli myös molemmilla raivareita ja silloin minulle soitettiin mitä he tekevät ja voinko mennä hakemaan pois.
En mennyt koska heidän pitää pärjätä, vuosi 2017 oli todella tressaava vuosi, vanhin tyttö muutti myös tukiasuntolaan ajattelin että se helpottaa arkea ettei tarvitse huolehtia.
Mutta se oli väärä ajatus minun piti silti huolehtia, että siellä hommat toimii. Siivous, tiskaus koulun käynti, jääkaapin siisteys. Kerran kävin ja kämppä aivan sekaisin ja jääkaapissa pilaantunutta ruokaa, kerroin asiasta työn tekijöille.
Johon he sanoivat pitää vissiin alkaa katsomaan, tarvii pyytää siivoomaan kämppä. Vaikka hänelle pitää sanoa että siivoa, jos kysyy pitäiskö siivota niin ei sitä tee.
Joten ei se helpopttanut yhtään arkea, välillä koitin olla puuttumatta ja silloin kaikki meni huonosti.
Vaikka vuosi oli haastava niin kuolu käyty ja Lähihoitaja paperit saatu oli kyllä niin hyvä fiilis!
Ja iso kiitos kuuluu myös pikkuveljelle ja hänen vaimolle ja muutamalla ihanalle ystävälle jotka ovat auttaneet, tukeneet ja kannustaneet. Näin jälki käteen miettii miten he ovat olleet aivan suuri tuki ovat joutuneet kuntelemaan mun vuodatusta.
Paljon koettelemuksia ollut muutenkin elämässä välillä pitänyt miettiä mitä sitä haluaa, tai miten jatkaa elämää ja kenen kanssa. Paljon on karsinut kavereita pois koska he eivät ole olleet niitä joita haluan pitää lähellä, jopa muutama ystävä on saanut poistua koska sai huomata että he eivät olleet niitä oikeita ystäviä. Päätös oli vaikea mutta hyvä nyt on helpompi hengittää kun ei tarvi pelätä sanomisia, kun tietää ettei asiat leviä. Samalla kuin muutama vanha on lähtenyt niin on saanut uusia aivam ihania ihmisä lähelle.
Sitten vuosi 2018 alku vuosi ollut tosi rankka henkisesti on koiteltu lujasti, semmoisia asioita on tapahtunut etten olisi ikinä uskonut, mutta en halua kertoa koska kyse on sen verran arkaluontoinen.
Enkä halua senkään takia koska se henkilö ei halua asiaa julkisuuteen. Siitäkin selvitty pikku hiljaa vaikka sen jälkeen on on saanut paljon kokea omaa kestävyyttä, niin henkisesti kuin fyysisesti.
Selvitty ollaan vaikka ääri rajoilla välillä menty, kuin nukkuminen on ollut todella vähäistä noin 3-5 tuntia yössä. Onneksi välillä saanut nukkua pidempäänkin mutta se ei vielä riitä vielä pitäisi saada nukuttua kaikki univelat pois.
Jotain hyvääkin on näkyvissä yksi unelma vaikuttaa toteutuvan vielä tänä vuonna, ja on saanut huoma miten läheiseksi muuta ihminen on tullut.
Perheen lisäysätkin on tullut meille on tullut vauva Rockysta tuli isä ja mä otin yhden pennun.
Kesä on mennyt ihan hyvin, mutta nyt kun syksy lähestyy huomaa jo miten haastavuus alkaa.
Molemmat niin sofia kuin Leevi ovat nyt tänä syksynä haasteellisia, vielä lisää haastetta tuo ihana murrosikä joka molemmilla on. Kumpaakin ihmetyttää kehon muutokset ja kun ei pysty eikä osaa kysyä ja sanoa. Niin silloin raivari iskee ja kiinnipito on pakko ottaa, rankka syksy tiedossa pitää toivoa että päästäisiin yksilölliselle kuntoutus jaksolle.
Sitä saa olla tyytyväinen että on konstit miten saa pidettyä leevistä ja sofiasta kiinni kun on pakko pitää kiinni, satuttamatta kuitenkaan heitä vaikka sen jälkeen on hiki ja kädet maitohapoilla niin se miten he näyttävät sen että heillä hyvä olla. Kiinni pidon jälkeen tietää tehneensä juuri oikein, kun on lähellä ja he saavat sen turvan ja rakkauden siitä huolimatta vaikka raivoavat.
Moni on sanonut että kyllä se helpottaa kun täyttää 20, mutta mä en sitä allekirjoita ainakaan vanhimman kohdalla.
Nyt vaan odotetaan miten kauan haastava vaihe kestää, jospa nyt menis ohi nopeasti eikä kestäis jouluun asti..
Jospa tasoittuu kun koulut alkaa ja tooivottavasti olisi samat avustajat mitä viime syksynä niin hommat hoituu.
Nyt riittää tältä erään, palataan.
