Sitten olisi leevin viimeisiä loma päiviä, Leevi menee maanantaina päiväkotiin.
Käsi on parantunut hyvin, särkyjä ei ole ollut nyt vaan välillä sitä tuntuu kutittavav kun leevi sanoo: "Auta voi ei." on jopa yrittänyt hieman lelujakin ottaa siihen käteen.
On se vaan ihanaa että koulut ja päiväkoti alkaa niin arki normalisoituu, on täsä välillä ollut sellaisia akikoja että on saanut joka käänteessä olla lapsia erottamasta kun ovat olleet toistensa kimpuissa.
ei edes vessaan ole uskaltanut mennä niin etteikö olisi joku mukana. Aamusin saa juotua kahvin rauhassa ku toiset (netta ja Sofia) katsoo lasten ohjelmia ja Leevi on tietokoneella (onneksi meillä on läppäri ja pöytä kone) nyttenkin on niin joten pytyn kirjoittamaan rauhassa.
Ensi viikolla sitten mennään tekemään viimeiset kolu tarvike ostokset, kun pääsee huikan helpommalla kaupoissa.
Pystyy rauhassa katsomaan isompien tyttöjen kanssa kaikkea kun voidaan pysähtyä kärryjen kanssa,  vaikka sofian kanssa voin joutua kekustelemaan ettei leluja osteta tällä kertaa.
Sofia on aina ostamassa leluja kun ollaan kaupassa välillä menee paremmin ja sofia ymmärtää heti ja suostuu osatamaan esim. omenaa (kun saa itse laskea omenat pussiin ja painaa tarran).
Välillä taas saa sellasen raivarin että sylkee lattiaan ja saattaa huutaa: Paska pää!! tyhmä idiootti!"
juoksee jonnekkin hyllyjen väliin ja seisoo hiljaa paikallaan hetken.
Joka kerta kun on noi käynyt niin ei ole sattumalta ketään ollut vieressä.
Sitä hetkeä odotellessa että saa sanoa niille jotka katsoo että käyttäytyy noin ja huutaa, että joo hän on autistinen.. pitä varmaan kysyä että onko niillä vinnkejä miten helpoitetn selvii autististen lasten kanssa kaupasta ilman kiukkua..
Houh. se on niin arkipäivää kun lähtee lasten kanssa kauppaan,jompikunpi saa raivarin ja hyvällä tuurilla molemmat.
Silloin ei ole mitenkään hyvä olo ku ihmiset tuijottaa, ja heti ajattelevat ettei osata kasvattaa lasta kun huutaa potkii sylkee.. yms. toisaalta se on harmillista kun Autismi ei näy päälle.
Kun siitä seuraa tyrmistyneitä katseita yms. siihenkin on jo "tottunut" ja nykyään kyllä pytyn niille sanomaan jotka katsoo ja ihmettelee, että tilanne on nyt tämä. tai sitten annan sellaisen lapun missä on kerrottu mikä on homman nimi, ja mun tiedot kertaakaan kukaan ei ole soittanut kysyäksen sen kummallisempaa.

Vaikka päivät on välillä raskaita ja itkukin tulee illalla tulee uni helposti raskaan ja haastavan päivän jälkeen, niin en kyllä siitä huolimatta vaihtaisi saati haluaisi että kaikki olisi tavis lapsia.

Soifa ja Leevi on ihania ja omia persoonia Autismista huolimatta, he  ovat juuri sellaisia kun kuuluvat olla mikä tärkeintä rakastan heitä omina persoonina enkä sairauden vuoksi.

Syksy onkin ihan erillainen mihin on tottunut, koska netta aloittaa päiväkodin joka tarkoittaa sitä että saan omaa aika joka päivä sen 6 tuntia.
Joka on iso muutos sillä viimeiset seitsämän vuotta joku on allut aina kotona eikä pahemmin ole huilaus hetkiä ollut.
Toisaalta se on haikea ja alkuun varmaan ei osaa olla saati tehdä oikein mitään kunnei ketään ole jaloissa, mutta siihenkin tottuu varmasti nopeasti uskon niin.

Tällä kertaa tästä tulikin tälläinen tnteiden ilmaisu kertomus.

Hei kommentoikaa vaan jos haluatte, voitte kysyä tai jos tulee mieleen jotain mikä voisi helpoittaa arkea niin laittakaa ihmeessä. Mielellään otan vastaan kommentteja kunhan ne ovat fiksuja eikä typeriä.


-Riitta-