maanantai 11. heinäkuuta 2016

Tajusin etten ole kertonut kuulumisia pitkään aikaan, ja huomasin että aikaa on kulunut parivuotta..
Nyt kerron hiukat tiivistettynä mitä meille on tapahtunut parin vuoden aikana.

Paljon on tapahtunut, meillä on ollut aika rankka tämä pari vuotta mitä on kulunut.
Meille on tapahtunut riipaisevia ja koettelevia asioita, joka on koetellut meidä perhettä muutta niistä on selvitty ja parisuhde on tullut lujemmaksi.
Sen verran voin kertoa että sellaisia asioita on tapahtunut mitä en toivo ikinä kenenkään kokevan, pikku hiljaa siitä selvittiin ja asiat helpottuvat. Ja elämä hymyilee taas lapset ovat kasvaneet kovasti ja meidän perhe on kasvanut ihanalla karvaisella lapsella =)

Tässä on meidän ROCKY  joka on kuulunut meidän elämään vuoden verran, hän on nyt iältään 1,4v joka on aivan ihana ja lapsirakas poika.

Meidän erityinen on nyt käynyt jo koulua pari vuotta ja se on mennyt hyvin, ja paljon on oppinut uutta. Ollaan saatu kommunikoinnin tueksi josta on ollut suuri apu myös raivareihin kun tulee ymmärretyksi.


Toinen erityinen on nyt päässyt vihdoin oikeaan kouluun jossa saa tarvittavan tuen ja avun.
Tutkimuksia tehty ja diagnoosi on muuttunut määrittämättömäksi käytöshäiriöksi, määrittämättömäksi kehitysviiveeksi.

Kolmannella erityisellä tällä hetkellä diagnoosina ADD, ahdistuneisuushäiriö, mutta ilmeisesti se muuttuu kun testejä tehty ja nyt odotellaan että pääsee lisätutkimuksiin.


Itse olen nyt parasta aikaa oppisopimukoulutuksessa ja minusta tulee lähihoitaja, sen takia myös on jäänyt kuulumiset tänne kertoa. Koulu pitäisi olla loppu ja minun valmis helmikuussa.

Tässä on parivuotta ollut raivari voittoista, kun on lääkitykset ollut hakusessa mutta nyt ollaan saatu lääkitykset paremmiksi ja helpottaa arkea.

Paljon on tullut mietittyä tulevaa, ja nyt vanhin erityinen on kokeilemassa omia siipiään ja asuu nyt omassa asunnossa mutta tukea tarvitsee. Tällä hetkellä minä autan ja tuen mutta kun saadaan testit tehtyä niin jospa sitten saisi muualtakin apua ja tukea siihen.

Hyvin hänellä on lähtenyt menemään ja opeteltu elämään "omillaan" ja tulla toimeen itsenäisesti, haroitellaan ruuan laittoa itsenäisesti (joka sujuu jo hyvin) yms.

Kun vielä saadaan rahan käyttö sujumaan ja ymmärtämään että tietyllä summalla pitää tulla toimeen.
Sitä on miettinyt miten sitä helpottuu kun muuttavat pois, mutta siinä on oma työ että saa kaikki jutut luonistamaan ja sujumaan. Aluksi siinä on kovatyö että saa kaikki hommat kuntoon ja vielä on edessä miten heräminen onnistuu kun koulut alkavat, niin että ehtii syömään aamupalan ja lähtemään ajoissa niin että ehtii linja-autolla kouluun.

Sitä on saanut muistuttaa että tarvii syödä ruokaa joka päivä ja riittävä nesteen juominen, se on ollut aika hankalaa sitten muistaa kun tulee pää kipeäksi ja huono olo että piti juoda.
Siihenkin sain hyvän keinon kun sanoin että laittaa vettä pulloon mikä pitää olla juotuna tiettyyn aikaan mennessä.

Se on helpottanut ja lääkkeet laitettu dosettiin että muistaa ottaa lääkkeensä joka päivä.


Nyt on onneksi kesäloma ja saadaan olla rennommin ja kerätä voimia syksyyn, koitan nyt kesän aikana kertoa kuulumisia ja kun lähdetään reissuun niin tulen kertomaan ja laittamaan kuvia myös tänne niin näette mitä olemme tehneet ja miten reissu mennyt.


Tässä muutama kuva meidän touhuista.



tässä oli tällä kertaa kuulumiset mukavaa kesää teille =)  


-Riitta-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti